Tervetuloa SisustusHelppiin!

Sisustuksen verkkokurssiin ilmoittautuminen alkaa pian!

Uusi verkkokurssi:

  • Tee ammattilaisen avulla kodistasi rohkeampi ja värikkäämpi toteuttamalla persoonallinen taideseinä, joka ilahduttaa ja inspiroi ympäri vuoden.
  • Taideseinä on omien taulujen ja kuvien asetelma, jonka voi koota esimerkiksi olohuoneen seinälle.

Kuvittele, että astut olohuoneeseesi ja näet edessäsi seinän, joka kertoo sinun tarinaasi. Tauluja, värejä ja muistoja, jotka tuovat lämpöä, iloa ja persoonallisuutta – ja saavat sinut hymyilemään joka kerta, kun kuljet ohi.

Moni meistä haaveilee viimeistellystä kodista. Mutta usein projekti jää ajatuksen tasolle: taulut nojaavat seinää vasten, ideat pyörivät päässä eikä mikään tunnu loksahtavan paikoilleen. Aloittaminen on yllättävän vaikeaa, varsinkin kun ei tiedä, mistä lähteä liikkeelle tai miten saada kokonaisuus toimimaan.

Taio tyylikäs taideseinä -verkkokurssi rohkaisee sinua lisäämään väriä ja persoonallisuutta kotiisi helposti, harkitusti ja omaan tyyliisi sopivalla tavalla. Opit suunnittelemaan ja kokoamaan kauniin asetelman erilaisista tauluista, ja saat samalla rohkeutta toteuttaa muita visioitasi kotona.

Kurssi vie sinut askel askeleelta läpi koko prosessin: inspiraatiosta ja suunnittelusta aina seinän toteutukseen ja viimeistelyyn – ammattilaisen ohjauksessa. Lopputuloksena syntyy taideseinä, joka tekee tilastasi ainutlaatuisen. Valitset itse, teetkö kollaasin olohuoneeseen, makuuhuoneeseen vai työtilaan. 

Tämä ei ole vain sisustuskurssi – se on lempeä, mutta tehokas tapa herättää koti eloon omilla tarinoilla ja saada samalla todellinen sisustuskärpäsen purema!

Kenelle kurssi sopii

Tämä kurssi on sinulle, joka rakastat sisustamista ja kauniita yksityiskohtia, mutta kaipaat selkeyttä ja rohkaisua.
Sinulle, joka haluat oppia sommittelua ja värejä käytännössä – ei vain teoriassa.
Sinulle, joka kaipaat kotiin lämpöä, väriä ja omaa ilmettä.
Tai ehkä haluat oppia suunnittelemaan myös muita kodin osia harkitummin.

Kannustava ja innostava kurssi

Taio tyylikäs taideseinä on käytännönläheinen ja inspiroiva verkkokurssi, jossa opit rakentamaan näyttävän ja persoonallisen taideseinän askel askeleelta.
Kurssi perustuu sisustusarkkitehti Leena Seppäsen kehittämään ainutlaatuiseen kolmivaiheiseen menetelmään:

  1. Inspiroidu – löydä tyyli, värit ja tunnelma, sekä aiheet, jotka tuntuvat omilta ja sopivat kollaasiin
  2. Suunnittele – hahmottele ja sommittele harmoninen kokonaisuus
  3. Toteuta – ripusta taulut itsevarmasti ja viimeistele ammattilaisen vinkein

Menetelmä nostaa sinut yli aloittamisen kynnyksen viimeistelemään sen, mikä aiemmin on jäänyt ehkä kesken. Kurssin avulla saat valmiiksi kodin tärkeän kohdan – ja opit samalla periaatteita, joita voit hyödyntää rohkeasti myös muualla kodissa.

Et tarvitse aiempaa sisustuskokemusta – vain halun tehdä kodistasi viihtyisämpi ja rohkeammin sinun näköisesi. Taideseinästä tulee konkreettinen alku – pieni, mutta vaikuttava projekti, joka antaa sinulle varmuutta sisustamiseen jatkossa.

Kurssin sisältö

Kurssi koostuu neljästä selkeästä osiosta, jotka julkaistaan viikoittain.
Etenet omaan tahtiisi, ja jokainen osio vie sinut lähemmäs valmista, taianomaista lopputulosta. Oppimateriaaleina on videoita, sisustuskuvia, tehtäviä ja tulostettavia mallipohjia sommittelua varten.

1. Inspiroidu ja löydä oma tyylisi
Löydät, mikä tunnelma ja värimaailma sopii kotiisi. Saat runsaasti inspiraatiota kuvagallerioista ja harjoituksia oman tyylin tunnistamiseen. 

2. Valitse taulut ja materiaalit
Opit, miten yhdistät erilaisia taideteoksia – julisteita, valokuvia, lasten piirroksia tai omia teoksia – tasapainoiseksi kokonaisuudeksi. Saat myös helpot vinkit ilmaisiin ja edullisiin hankintoihin sekä kehysten valintaan.

3. Suunnittele ja sommittele
Opit taideseinän rakenteen ja mittasuhteiden salaisuudet. Kokeilet erilaisia sommitelmia mallipohjien avulla ja suunnittelet oman seinäsi paperilla, digitaalisesti tai lattialla.

4. Toteuta ja viimeistele
Opit kiinnitystekniikat ja saat vinkit ripustuksiin eri seinämateriaaleille. 

Bonus: Luo oma taideteos helposti!
Kurssin mukana saat ohjeen hauskan A4 kokoisen kollaasikuvan tekemiseen lehtileikkeistä. Helppo, rento ja luova tapa lisätä seinään täysin omaa ilmettä (arvo 19 €).

Kun tulet mukaan, opit muun muassa:

  • Miten aloitat taideseinäprojektin ilman epävarmuutta
  • Miten löydät omaan kotiisi sopivan värimaailman ja tyylin
  • Millainen seinä toimii parhaiten olo-, makuu- tai työhuoneessa
  • Kuinka yhdistät eri kokoisia ja tyylisiä tauluja harmonisesti 
  • Miten sommittelun ja värien yhdistämisen perusperiaatteet muuttavat lopputuloksen
  • Kuinka vältät yleisimmät virheet taulujen ripustuksessa

Turvallinen ja riskitön hankinta
Haluan, että kurssi tuntuu sinusta turvalliselta valinnalta – ja ennen kaikkea hyödylliseltä ja inspiroivalta. Siksi saat täyden 30 päivän takuun.

Jos kurssi ei tunnu sinusta oikealta, tai et koe saavasi siitä apua kodin sisustamiseen, riittää, että lähetät viestin sähköpostiini leena.seppanen@sisustushelppi.fi 30 päivän sisällä ostosta – ja saat rahasi takaisin, ilman kyselyitä.

Voit siis lähteä mukaan rauhallisin mielin, testata materiaaleja ja aloittaa taideseinän stailaamisen omaan tahtiin. Jos huomaat, että kurssi ei jostain syystä ollut sinulle, saat sijoituksesi takaisin. Mutta jos tunnet jo ensimmäisen osion jälkeen kipinän ja inspiraation, olet löytänyt sen, mitä olet kaivannut – suunnitelmallisen alun kauniimpaan kotiin.

Tee nyt päätös ja satsaa viihtyvyyteen

Tämä kurssi on luotu juuri sinulle, joka haluat vihdoin tarttua toimeen ja luoda kotiisi jotain kaunista – helposti, suunnitelmallisesti ja omaan tyyliin sopien. 

Kuvittele, miltä tuntuu, kun taulut eivät enää loju kaapeissa, vaan luovat tarinan seinällesi ja kun vieraat pysähtyvät ihailemaan ja kysyvät, kuka suunnitteli sen.

Edullinen lanseeraushinta

Vastaavan laajuinen valmennus maksaisi ammattilaiselta ostettuna henkilökohtaisena konsultointina moninkertaisesti, mutta koska kyse on verkkokurssin ensimmäisestä ryhmästä, sinä tulet saamaan tämän valmennuksen nyt todella edulliseen hintaan.

Pienellä investoinnilla saat käyttöön selkeät videot, visuaalisen inspiraatiopaketin ja asiantuntijatason tukea – säästät aikaa, vältät kalliit virheet ja saat onnistumisen kokemuksen kotona.

Mikäli olet valmis vastaamaan kurssin lopuksi lyhyeen palautekyselyyn, pääset tähän ensimmäiseen ryhmään todella edulliseen lanseeraushintaan 49€, joka on merkittävästi pienempi kuin se tulee myöhemmin olemaan. 

Huom! Tämä lanseeraushinta on voimassa rajoitetun ajan 5.11.2025 saakka.

Näin pääset kurssille

Kun ostat kurssin, saat heti pääsyn alustalle, josta löydät ennakkomateriaaleja ja muutaman aloitustehtävän. Ensimmäinen opetusosio julkaistaan 13.11.2025, ja seuraavat osiot avautuvat käyttöösi viikon välein ja viimeinen osio 6.12.2015.

Sinulla on hyvin aikaa omaksua kurssin antia ja kokeilla sitä omassa kodissasi.

Kaikki materiaalit – videot, kuvat, tehtävät ja mallipohjat – ovat käytössäsi yli 5 kuukauden ajan 30.4.2026 saakka. Saat lisäksi kommenttitukea Campwiressa ja yhden henkilökohtaisen sähköpostipalautteen omasta suunnitelmastasi.

Tämä kurssi järjestetään ensimmäistä kertaa verkossa, ja sinulla on nyt ainutlaatuinen mahdollisuus päästä mukaan vain 49 eurolla.

Saat lisäksi bonuksen ”Luo oma taideteos helposti” (arvo 19 €) ja tukea Leenalta kurssin aikana.

Lämpimästi tervetuloa luomaan tunnelmaa kotiin!

Ilmoittautuminen alkaa pian!


Terveisin Leena

Facebook, Instagram & Tiktok: @sisustushelppi

leena.seppanen(at)sisustushelppi.fi

Kuva: Niclas Mäkelä


Kurssin vetäjä sisustusarkkitehti Leena Seppänen:

”Vaikka olen sisustuksen ammattilainen, omasta olohuoneestani puuttui pitkään jotain – yksi seinä tuntui paljaalta. Päätin toteuttaa siihen tauluista ja kuvista koostuvan asetelman, joka kuvastaisi minua. Siitä tuli kotini sydän – ja inspiraatio tälle kurssille. Kurssilla pääset näkemään yksityiskohtaisesti, miten suunnittelin ja toteutin oman taideseinän.”

Leena on auttanut monia ihmisiä löytämään oman tyylinsä ja rakentamaan koteja, joissa yhdistyvät kauneus ja arjen toimivuus. Hän tuo ammattilaisen silmän tavallisen kodin tasolle: helposti, lempeästi ja käytännön läheisesti.

Hän on myös opettanut sisustusta Helsingin aikuisopistolla ja saanut kiitosta opetuksestaan:

  • ”Leenan ohjeet ovat kuin ystävän kannustusta – lempeitä, mutta rohkaisevia. Olen saanut hänen kurssilta niitä tarpeellisia perusasioita, jotka helpottavat sisustuksen ajattelua, suunnittelua ja lopulta toteutusta.”
  • ”Yllätyin, miten selkeä ja innostava rakenne kurssilla oli. Ensimmäisen kerran uskalsin tehdä ja sain huoneen oikeasti valmiiksi.”
  • ”Erityisesti kiitos kun olet kannustanut pieniin muutoksiin, jotka vaikuttavat kodin tunnelmaan isosti.”