Parveke-elämää syksyllä

Kesä helteineen on auttamattomasti ohi,  mutta parvekkeen elämä voi jatkua! Kun antaa mielikuvituksen lentää, parvekkeelle voi luoda vaikka minkälaisen maailman, josta syntyy syksyisen värikäs keidas valoineen, kasveineen ja kurpitsoineen.

Väri-iloa syyskasveilla ja -kukilla

Monet kasvit ja kukat selviävät pitkälle syksyyn, myös jotkin kesäkukat. Varsinkin lasitetulla terassilla suojassa ilmoilta kasvit säilyvät hyvin viileässäkin säässä. Syyskasveiksi parvekkeelle on paljon muitakin vaihtoehtoja kuin kanervat, joita niitäkin saa vaikka minkä värisiksi värjättyinä. Myös muratti ja lankaköynnös kestävät hyvinä jopa läpi talviajan.

Kun teet isoon ruukkuun eri värisistä ja korkuisista syyskasveista ja kukista kauniin asetelman, pelkästään se luo iloisen ilmeen parvekkeelle. Käy kurkkaamassa lähistön puutarhaliikkeessä erilaisia syyskukkia ja niistä tehtyjä asetelmia.

Lämpöä

Lämpimät viltit, taljat ja tyynyt tekevät oleskelua parvekkeella mukavaksi. Niiden avulla saat luotua parvekkeelle oman värimaaliman ja tehtyä kodikasta tunnelmaa. Jos koti on muuten hillityin värein sisustettu, parvekkeella voi olla helpompi revitellä ja käyttää runsaammin värejä. Parvekkeen lattialle voi laittaa mattoja varpaita lämmittämään ja sinne on myös saatavilla eristäviä kokolattiamattoja eli ns. termomattoja, jotka pitävät lattian lämpimämpänä.

Tunnelmaa eri keinoilla

Erilaisilla valoilla saat luotua helpolla tavoin lämmintä tunnelmaa. Automaattisesti illalla syttyvät led-kynttilät ja -lyhdyt ovat turvallisia vaihtoehtoja kynttilöille. Myös valoketjut katossa roikkumassa luovat tunnelmaa hämäriin iltoihin.

Parvekkeella ei saa käyttää elävää tulta takan muodossa, mutta sähköllä toimiva terassilämmitin tuo lisää mukavuutta. Lämmitin jatkaa parvekkeen käyttöaikaa pitkälle syksyyn ja siitä on hyötyä myös keväällä.  Jos teidän parvekkeelle ei ole mahdollista asentaa lämmitintä seinälle, voit harkita lattialla seisovaa pienempää mallia, joka ei kuitenkaan vie paljon lattiatilaa parvekkeelta.

Rakenna kaunis flow sisätilasta ulos

Sommittele parveke kauniisti kasvien ja valojen avulla pitäen tavoitteena, että ne näkyvät hyvin sisälle. Silloin ne tuottavat iloa myös kotiin sisälle ja sisätila jatkuu kauniisti ulos parvekkeelle.

Terveisin Leena – sisustusarkkitehti apuna kodin muutoksessa

Näin kokoat mukavan ja ergonomisen etätyöpisteen

Kotona ei aina tule ajateltua hyvää työasentoa ja ergonomiaa. Näillä pienillä muutoksilla etätyöstä tulee mukavampaa ja selkä kiittää!

1. Ergonomisessa työtuolissa istut mukavasti

Kevyet työtuolit ovat kauniita ja sopivat hyvin kodin sisustukseen. Ergonomisessa tuolissa on säätömahdollisuuksia.

Vaihda tavallinen tuoli työtuoliin. Tärkeintä on, että tuolissa on mukava istua.

Varsinaisessa ergonomisessa työtuolissa voi säätää korkeutta ja selkänojaa itselle sopivaksi. Silti työtuolin ei tarvitse olla ruma ja iso, vaan malleja on joka lähtöön, ja kevyet tuolit sopivat myös ruokapöydän ääreen tai olohuoneen sisustukseen. Myös jumppapallo ja satulatuoli ovat hyviä vaihtoehtoja eivätkä vie liikaa tilaa.

Työtuolissa on tärkeintä, että siinä on mukava istua ja siinä voi välillä lepuuttaa selkää. Käsinojista saa tukea käsivarsille, jolloin ne eivät väsy.

2. Työpöydän luovat vaihtoehdot

Työpöytä on osa ergonomisen työpisteen kokonaisuutta ja siihen kannattaa satsata, jos teet paljon töitä kotona ja tilaa riittää. Jos kotiin ei mahdu työpöytää, mieti, voiko kirjahyllyyn asentaa pienen työtason tai voitko korvata jonkun huonekalun kirjoituslipastolla. Korkeamman lipaston ääressä voi työskennellä välillä seisten ja sisälle mahtuu tarvittaessa tulostin.

Kirjahyllyn työtasoa voi nostaa ylemmäs seisomakorkeudelle. Kuvat Lundia

3. Valo vaikuttaa virkeyteen

Luonnonvalo on paras työvalo, mutta talviaikana tarvitaan myös valaisin pöydälle tai lattialle. Kuva Vepsäläinen

Etätyöpiste kannattaa sijoittaa lähelle ikkunaa, jos mahdollista, koska luonnonvalo on paras työvalo. Lisäksi pöydällä tai lattialla on hyvä olla kevyt työvalaisin, jota voi siirrellä tarpeen mukaan. Ikkunasta tai lampusta tuleva valo kannattaa suunnata poispäin näytöltä, jotta vältytään häikäisyiltä ja heijastuksilta.

4. Oma ihana etätyöpiste

Sisusta työpiste itselle mieluisilla tauluilla tai hauskoilla purkeilla. Samanväriset kansiot ja laatikot luovat rauhallista ilmettä, ja myös viherkasvit lisäävät viihtyisyyttä sekä puhdistavat ilmaa. Jos työpisteen vieressä on laatikosto tai seinällä hyllykkö tarvikkeita ja papereita varten, työpöytä on helpompi pitää kauniina ja siistinä.

Hyvässä etätyöpisteessä kohtaavat mukavuus, viihtyvyys ja esteettisyys. Kuva Vepsäläinen

Lataa veloituksetta opas: Kodin toimiva & inspiroiva työpiste.